Ohita
Kasvava Fresh työllistää vuosittain peräti 2 500 ihmistä työntekijöistä kumppaneihin, toimitusjohtaja Sami Haapasalmi iloitsee.
Kasvava Fresh työllistää vuosittain peräti 2 500 ihmistä työntekijöistä kumppaneihin, toimitusjohtaja Sami Haapasalmi iloitsee.

Lehdistötiedote -

Fresh Servantilla kasvu ja työllistäminen kulkevat käsi kädessä

Vahvasti kasvava Fresh työllistää suuren joukon ihmisiä omista työntekijöistä kumppaneihin. Näin tulee olemaan jatkossakin.

Fresh Servant Oy:n juuret juontavat vuoteen 1971, jolloin vihannestukkutoiminta aloitettiin osana Snellmanin toimintaa. Ensimmäinen iso uudistus tuli vuonna 1995, jolloin Fresh Servant Oy perustettiin, ja se alkoi elonsa uutena itsenäisenä yrityksenä.

Seuraava suuri uudistuminen tuli vuonna 2010, jolloin Hetki-brändi näki päivänvalon, ja yritys alkoi panostaa voimakkaasti jalostettuihin kasvispohjaisiin tuotteisiin. Silloin yrityksessä työskenteli 80 ihmistä, joista suurin osa vielä tukkutoiminnassa, eli varastossa ja lähettämössä. Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin yrityksellä on noin 500 koko- ja osa-aikaista työntekijää Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla – enemmän kuin perheyrityksen perustajat osasivat ikinä unelmoida.

Ihmisten työllistäminen on asia, josta toimitusjohtaja Sami Haapasalmi on ylpeä. ”Henkilöstömäärän kasvu ei ole itsestäänselvyys, vaan seuraus Freshin ja sen työntekijöiden kasvusta. Olemme panostaneet viime vuosina sellaisen kulttuurin kehittämiseen, joka korostaa yhdessä onnistumista ja jatkuvaa uuden oppimista”, hän painottaa.

Kasvun myötä yrityksen henkilöstö on muutoksessa. Viime aikoina taloon on palkattu paljon uudenlaisia osaajia, erityisesti asiantuntijoita suunnittelemaan ja johtamaan kasvua. Uusia kasvoja työskentelee eniten kasvavassa tuotannossa ja logistiikassa, mutta myös IT-puolella, tuotekehityksessä ja markkinoinnissa.

Kumppaneiden työllistämistä
Kun ajatellaan Freshin roolia työllistäjänä, sitä voi kuvata sanalla tärkeä. Muutama vuosi sitten Luonnonvarakeskus Luke selvitti ruoka-alan merkitystä eri alueilla Suomessa. Selvisi, että suhteellisesti eniten ruoka-ala luo työllisyyttä Hämeen ja Savon rinnalla Freshin kotikonnuilla Pohjanmaalla. Suurin aluetaloudellinen merkitys ruoka-alalla on puolestaan Etelä-Pohjanmaalla – siellä välitön ja välillinen vaikutus työllisyyteen on 21 prosenttia.

Tämä luku nostaa esiin Freshille tärkeän ryhmän, kumppanit, joiden palveluita Fresh käyttää ja samalla työllistää välillisesti.

”Arviomme mukaan työllistämme välillisesti 2 000 ihmistä vuosittain. Moninainen kumppanijoukkomme hoitaa kuljetuksia ja toimittaa meille salaatista lihaan ja pakkausmateriaaleihin”
, Haapasalmi kuvailee.

Hän korostaa, että Freshillä kumppanien valinnassa laatu, toimitusvarmuus ja hinta ovat olennaisia juttuja sen lisäksi, että yritys käyttää ensisijaisesti suomalaisia toimijoita. Freshin tuotteissa komeileekin Avainlippu-tunnus, joka kertoo suomalaisuuden tarinaa: tuote on valmistettu ja työllistää Suomessa ja sen kotimaisuusaste on yli 50 prosenttia.

”Esimerkiksi salaateissa toimitusketjun tulee olla nopea, sillä tuoreus on niin tärkeä asia”
, Haapasalmi sanoo.

Fresh tekee kumppaniensa kanssa myös paljon kehitystyötä. Kumppanit ovat esimerkiksi tuoneet uutta tvistiä salaatteihin uusilla salaattilajikkeilla ja kehittäneet paremmin pesua kestäviä salaatteja.

Kasvupotentiaalia Suomessa
2020 Freshin kasvu asettui yli seitsemään prosenttiin, mikä on paljon koronan sävyttämässä vuodessa. Samalla herää kysymys siitä, millainen yritys Fresh on viiden vuoden päästä.

Haapasalmen mukaan suomalaisessa omistuksessa oleva Fresh toimii silloinkin Suomessa ja Suomesta käsin, jos se olisi päättänyt laajentua lähialueilleen.

”Lähdemme siitä, että meillä on todella paljon kasvupotentiaalia täällä Suomessa. Kasvisvoittoisuudella, helppoudella ja hyvinvoinnilla sekä ideoilla, työllä ja rohkeudella mennään”, hän sanoo.

Fresh on osa hyvän ketjua
Fresh osallistuu valtakunnalliseen Ole osa hyvän ketjua -kampanjaan, joka kannustaa suomalaisia ostamaan suomalaisia elintarvikkeita, käyttötavaroita sekä rakentamisen ja remontoinnin tuotteita.

”Kampanja on hyvä juttu, sillä se sopii arvoihimme. Olemme kotimainen perheomistuksessa oleva yritys, jolla on tuotanto Suomessa. On tärkeää, että suomalaisuuden merkityksestä kerrotaan kuluttajille”
, Sami Haapasalmi sanoo.

Lähes 140 yritystä osallistuu Ole osa hyvän ketjua -kampanjaan.  


Teksti: Katja Alaja

Aiheet

Tunnisteet

Alueet


Fresh Servant Oy on Hetki-tuotteista ja Salaattimestari-salaattibaareista tunnettu yritys, joka on perustettu vuonna 1995. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 66,9 M€. Toimipisteet meillä on Edsevössä, Seinäjoella ja Lapualla. Yrityksessä työskentelee tänä päivänä noin 500 henkilöä. Lisätietoja www.fresh.fi

Yhteyshenkilö/-t

Sami Haapasalmi

Sami Haapasalmi

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 044 781 2430

Liittyvä sisältö